Hyvät lukijat!
Kuten tiedätte, olen asettunut ehdolle koksien puolueen 1. varapuheenjohtajuutta sekä toissijaisesti 2. varapuheenjohtajuutta. Kirjoitin itsestäni tärkeimmät asiat tiivistävän esittelyn puolueemme nettisivuille ja julkaisen sen myös oheisessa blogiosiossa.
Esittely:
Politikon lisäksi olen ammattiupseeri, kansallismielinen ideologi, lainsäädännön ja kansainvälisten sopimusten/velvoitteiden asiantuntija, ammattiriistanhoitaja, metsästäjä sekä metsätalouden harjoittaja.
Epäsuorat vallankäyttäjät:
Perussyy siihen miksi suomalainen politiikka ei toimi ja hyvin moni kansalainen on menettänyt uskonsa mahdollisuuteen vaikuttaa äänestämällä, johtuu vaaleissa vaihtumattomista, epäsuorista vallankäyttäjistä. Valtatyhjiötä ei koskaan ole. Valtaa käyttää joko kansan/jäsenistön vaaleissa antaman valtamandaatin saanut johto tai sitten yhteiskuntamme kaikille tasoille päässet, vaaleissa vaihtumattomat politisoituneet vaikuttajat.
Vahva johtajuus:
Vahva ja määrätietoinen johtajuus yhdistettynä koko poliittisen skaalan kattavaan ammattitaitoon sekä erityisesti lainopilliseen tietämykseen kaikesta siitä vallasta, jonka perustuslaki mahdollistaa, luo puitteet todelliselle vallankäytölle isänmaan ja kansamme parhaaksi.
Kyky analysoida vallitsevaa tilannetta:
Olen ennen kaikkea sotilas ja sotilaallinen ajattelutapa ohjaa myös sitä, miten muodostan tilannekuvan ja suunnittelen tilannekuvan edellyttämät toimenpiteet. Tätä taktista/strategista ajattelua voi hyvin verrata shakkipeliin. On kulloisessakin tapahtumassa ja tilanteessa arvioitava vastapuolen kaikki mahdolliset tulevat toimenpiteet ja niiden takana olevat perusteet sekä motiivit.
Kun vastapuolen tarkoitusperät sekä mahdolliset tulevat ratkaisut on analysoitu, oma toiminta on suunniteltava monta siirtoa eteen päin ratkaisumalliksi kaikkiin vastapuolen tuleviin toimenpiteisiin ja niiden motiiveihin. Tätä kutsutaan arvioksi tilanteen kehittymisestä. Tämä tärkeä taito puuttuu suurimmalta osalta maamme politikoista, kuin myös muilta korkeassa vastuuasemassa olevilta henkilöiltä.
Ratkaisun hetki:
Nykyiselle puoluejohdolle ja sitä ympäröivälle eliitille valta on muodostunut itsetarkoitukseksi, josta pidetään kiinni keinoja kaihtamatta.
Katson perustellusti olevani puheenjohtajistovaalissa vahvin ehdokas nykyisen politiikan suunnan muutokselle.
dMaailma ympärillämme on muuttunut voimakkaasti. Elämme kirjaimellisesti maamme kohtalonhetkiä. Meidän on rakennettava kansanliikkeemme uudestaan vahvaksi koko kansan kansallismieliseksi liikkeeksi. Se mitä tulevassa puoluekokouksessa päätetään, tulee heijastumaan kauas tulevaisuuteen. Ratkaisun avain on nyt jokaisella puolueemme jäsenellä. Nyt on aika aktivoitua. On aika saapua Lahteen ja on aika antaa ääni muutokselle sekä kansamme ja isänmaamme paremmalle tulevaisuudelle!